maanantai 25. marraskuuta 2013

Tet-jakso ~ sehän sujahti kuin päivässä!

Viime viikolla oli siis viikon kestävä tet-jakso. Pääsin Varjo tallille ja kyydin sain aina Tiialta, vaikka kolme aamua olikin vähän aikaisia.....heräsin jo neljän jälkeen ja lähdettiin töistäkin vasta puoli neljä :D Raskasta ehkä, mutta siitä huolimatta aivan ihana viikko!

I päivä 

Ensimmäinen päivä alkoi kuudelta. Aamusta siivottiin kaikkien tallien karsinat, minä autoin Tuulaa hirsitallin karsinoiden siivoamisessa. Sen tallin asukit oli suurimmaksi osaksi oreja, muutama vain taisi olla ruuna. Kova meteli siellä ainakin oli, orit huusi ja potki seiniä ihan koko ajan. Oli siinä komentamista :D
Siivoamisen jälkeen aloitettiin valjastaminen. Neljä hevosta lähti aina kerralla lenkille ja valjastettavia oli paljon. Olikohan niitä ainakin seitsemän ryhmää. Valjastaminen oli mulle jo tuttua, joten se kävi nopeasti. Sillä aikaa kun muut oli lenkillä, pesin varusteita ja suojia ja autoin muissa hommissa. Itse en päässyt ekana päivänä vielä ajamaan. 
Yhdentoista aikoihin oli henkilökunnan ruokailu, jonka jälkeen jatkettiin uuden ryhmän valjastamista. Samassa tein kaikille juomat ja autoin edellisiä lenkkeilijöitä purkaamalla ja hoitamalla.
Puoli neljän jälkeen lähdettiin sitten kohti Metsämäkeä hoitamaan vielä pojat ja Vivo.

II päivä

Toinenkin päivä alkoi jo kuudelta. Alunperin piti alkaa kahdeksalta, mutta Tiian lapset olivat sairaina niin päästiin tallille jo aikaisemmin. Tällä kertaa Tuula oli poissa, ilmeisesti sairaana ja töihin oli takaisin tullut Tiltu, joka oli sairastanut mahatautia viikonlopun aikana.
Autoin Tiia K:ta hoitamaan hirsitallin. Aloin jo oppia varsojen nimiäkin siinä samassa :D
Siivoamisen jälkeen oli taas valjastamista, mutta tällä kertaa oli mutkin laitettu ajamaan. Minulle oli laitettu Akseli-niminen suomenhevosruuna. Oikealta nimeltään kuitenkin Varjor. Oli aika sateinen sää, ja naamahan siinä kurastui pakostakin :D Akseli meni kuitenkin todella hyvin, ei edes suoralla yrittänyt nostaa laukkaa.
Palattua valjasteltiin lisää hevosia ja sain auttaa myös muiden hoitamisessa. Kahdentoista maissa mentiin syömään, sen jälkeen täytin heinäpussit ja alettiin kasata heiniä myös hirsitallin asukeille. 

III päivä

Keskiviikkona en mennyt Varjo tallille, vaan tein tavallaan etätyötä. Lähdin kymmeneksi Metsämäkeen sinne tallille jossa pojat ja Vivo asuu. Tiialla oli nimittäin vapaapäivä enkä olisi mitenkään itse päässyt Vahtoon. 
Tallilla hoidettiin hepat ja ajettiin yhdessä mutta yksin Supe ja Kake. Tiia ajoi hiittikärryillä ja minä koppareilla. Varmaan siksi kun mentiin radalle, enkä ole ollut radalla kuin kerran yksin, ja silloinkin äiti oli mukana ja Tiia ajoi edellä. Hyvin meni, sormet tosin vähän jäätyi koska unohdin ottaa talvihanskat mukaan :D Kake juoksi yllättävän hyvin, ei edes painanut kauheasti. 
Lopuksi ajettiin Vivolla kaksi kertaa metsälenkki, tamma on hiljalleen palaillut saikkarilta eikä sillä aloiteta äkkipikaisesti, koska Vivolle voi sen myötä tulla lannehalvaus :(

IV päivä

Torstaina mentiin sitten taas kuudeksi. Taas sama rutiini, ensin siivous ja sitten valjastus. Minut oli laitettu taas ajamaan, tällä kertaa Halla-nimisellä suomenhevosorilla. Talvihalla siis oikea nimi ;) Hyvin ori meni, mutta suoralla se ei muuta mennyt kuin peitsiä tai laukkaa. Tiia tosin myöhemmin mainitsi että orin pää on mennyt sekaisin, ennen ravasi puhdasta ravia ja nyt ei enää ollenkaan, melkein.
Hoidin ajon jälkeen hieman orivarsoja ja taluttelin heppoja sisälle ja ulos. Autoin myös pesemisessä ja valjastamisessa ja huuhtelin pihalla kärryjä. Ja tottakai kävin taas moikkaamassa Erkkiä tämän karsinan eteen. Ruokailun jälkeen valjasteltiin taas ja täytin myös heinäpussit ja jaettiin hirsitalliin heinät. Autoin myös Ronjaa viemään pihattoon heiniä ja otettiin toisesta pihatosta tunneille menevät hepat kiinni. Se shettis oli kyllä kieltämättä aika ihana :)

V päivä

Viimeinen päivä! Mentiin kahdeksaksi. Iskä heitti mut Tiian luo ja siellä olin puolisen tuntia ennen kuin lähdettiin viemään tämän lapsia hoitoon. Tosi mukavia olivat :) Otettiin myös Carlos tällä kertaa mukaan ja sillä aikaa kun Tiia vei lapset sisälle, taluttelin koirulia hetken siinä lähistöllä. Sitten tallilla taas samat hommat! :D Mun ei alunperin pitänyt mennä kuin yhdellä ajamaan, mutta Tiia K. tulikin yhtäkkiä sanomaan että kuravaatteet päälle ni pääset ajaa Santtua. Oikealta nimeltä Dream and Hope, lämminveriruuna. Oli kiva taas ajaa lämppäriä suomiputen jälkeen, tuntui paljon kevyemmältä ajaa eikä ainakaan ollut laukka-arka :D
Santun jälkeen tosin lähdin heti uudessa ryhmässä mukaan, ja nyt ajoin Varjostella alias Stella-nimistä suokkitammaa, josta Harri Koivunen sanoi että siinä on tuleva ravikuningatar. Joten muistakaa nimi; Varjostella! ;)
Ajon jälkeen pesin suojia ja siivoilin paikkoja ja hoidin heppoja. Otin myös kuvia hetken kun muut olivat syömässä (olin siis itse jo käynyt). 
Hain hevosia myös hevosautosta ja vein Jullen sen karsinaan ja Tossun sisälle hoidettavaksi.

Iines valjastuksessa

Erkki karsinassaan

Ihana tallikoira Nekku

Esteri pihattotarhassa

Edison

Tossu

Benito

Nova

Halla

Vili & Playboy

Julle

Viokker

Aamor

Teppo

Santtu

Tappi

Wilsson

Supersankari

Napa

Rautias suokki Rilla, ruunikko lämppäri Romeo ja takana rautias suokki Eetu

Erikasson nauraa valjastuksessa

Erkkimuuli :3

Oosa

Oli ihanin kouluviikko ikinä! ♥ Saan onneksi lomilla mennä tuonne "töihin", eli ei jäänyt tähän kertaan :)


♥llä; Sonja

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Huputiti hummani hei

Huomenna alkaa siis viikon tet-jakso ja käytiin tänään hakemassa tallilta mun varusteet. Siinä samassa hoidin myös hepat ja tottakai tuli paljon kuviakin :D
Äitikin oli mukana ja auttoi harjaamisessa. Laitoin tällä kertaa vaan Vivolle linimenttiä jalkoihin, pojat nimittäin juoksi perjantaina raveissa ja ne oli hoidettu on lauantaina :)


Toi kissa tekee aina noin kun sitä silittää :3




 Puspus ♥ Kake




 Omnomnom :'D


 Supe ihmettelee kuvaajaa o.o




 Omnomnom :'D Supe ei kyllä eka älynnyt tota :3
 



 Höperö :3




 Ihan aasin näkönen!  :D


Vivonnepulla :3


♥llä; Sonja
Joihinkin kuviin jäi tommoset harmaat reunat, unohdin ottaa ne pois :(

perjantai 15. marraskuuta 2013

Eikö se parempaan pysty...?

^ ihan aluksi, mulla ei oo mitään hajua mistä toi otsikko tulee, meinaan Lissu meni ihan täydellisesti tänään!

Elikkäs olin ratsastamassa taas. Pojat ois juossu raveissa muttaku kortti pitää saada loppumaan ni oli sitten pakko jättää ravit pois. Ajattelin jo eka että mulle on laitettu Dino, mut oli se ihanaa kun nimen perässä lukikin Lissu :D En ollut menny tammalla vielä koskaan, mut pakko myöntää et se oli ihana!
Tehtiin vaan lähinnä raviharjotuksia, niin ettei saanut tehä voltteja vaihtamalla paikkaa, vaan piti joko pidentää tai lyhentää askelta edellä menevän mukaan. Tehtiin näitä myös laukassa. Lissun harjotusravi oli kyllä ihan kamala, tuli siinä vatsalihaksetkin kipeiks :D 

 Ei saa välittää ilmeestä :3

 Muuten kiva, mut asento vähän ei-niin-kiva :D
Aasi :3



♥llä; Sonja

torstai 14. marraskuuta 2013

Pohtiva kirjoitus - mielenterveyshäiriöt

Joo, eli jatkettiin tänään äikäntunnilla pohtivaa kirjoitusta ja pääsin vihdoinkin kunnolla vauhtiin. Tuntsa tosin jo keskiviikkona sanoi ettei sen pitäis olla mulle ongelma, olen niin hyvä kirjoittaja. No siis, olen itsekin tota mieltä, mutta jotenkin tämä juttu ei lähtenyt heti käyntiin.

Aihe saa olla mikä vain, mutta sen pitää liittyä jollain tavalla ihmissuhteisiin. Ekana ajattelin kirjoittaa luottamuksesta, mutta koska mielenterveys on lähempänä mun kiinnostusta, päätin kirjoittaa siitä. Suunnitelma näytti aika sekavalta paperilla, siinä oli mm. Miten kaverit ja perhe suhtautuu mielenterveyshäiriötä sairastavaa ihmistä kohtaan, millä tavalla itse häiriölliset ilmaisevat itseään, kertovatko he ongelmiaan mielellään vai pitävätkö sisällään jne...

Olin vaan kolme tuntia koulussa, kunnes lähin taas kerran lääkäriin. En rupea tähän pistämään miksi, mutta joku ongelma mulla on. Huomenna se oiski sitte ekalla yhteiskuntaopintunnilla psykologille, vaikkei olis mitään intoa mennä. Ei voi kuitenkaan jättää pois :(




Hahahaha ^ melko totta :'D



Pitihän tähänkin joku Olin kuva tunkea :'3  <33


♥llä; Sonja

tiistai 12. marraskuuta 2013

I don't want to go outside...

Tänään oli perus tiistai päivä. Koulu alkoi kaheksalta ja loppui kolmelta, tunnit oli tylsiä ja myöhästyin ruokalasta enkä ehtinyt syödä kuin kaksi leipää. Kotona istuin sitten neljä tuntia telkkarin edessä ja kärsin mahakivuista (kärsin niistä aika usein, onkohan mulla joku mystinen sairaus johon mä sitten myöhemmin kuolen?) Muuta ei sitten tapahtunutkaan :)

 Ne harvat päivät kun tuntee ittensä edes hitusen kauniiks xd
 Huomatkaa mun punaiset ja turvonneet sormet :'(



 Sherlock? :'D


Ihanaaa! Ens kuussa BMTH:n keikalle!! :'33 ♥




Paras elokuva ikinä!! <3


 Thats true.... Melkeen aina kiire jonnekin :/



♥llä; Sonja